Junassa salakuuneltua
Tyttö: Huomenna on mun synttärit, jännää!
Poika: Huomenna on vihdoinkin se mun matsi.
Tyttö: Toivottavasti se on joku koru!
Poika: Pakko saada heti kunnon aloitus!
Tyttö : Laittaisko sen punaisen puseron ja mustat housut vai hameen ja jotain blingiä…
Poika: Pitää kaivaa ne mustat peliverkkarit jostain
Tyttö: Verkkarit? Et oo tosissas.
Poika: Kuin?
Tyttö: Et sä tajuu. Ihan junttia!
Poika: Oisit heti sanonu.
Tyttö: Oisit kysyny. Sulla ei kyllä oo mitään omia mielipiteitä.
Poika: Sulla se ei oo koskaan mitään muuta sanottavaa.
Tyttö: No en mä sitä tarkottanu, hei! Nyt sä loukkaannuit! Mä nään sen sun silmistä!
Poika: Enhän mä edes katsonut suhun.
Tyttö: Älä vaihda puheenaihetta!
Vuoropuhelua on monenlaista. Ei tarvitse kuin avata suu ja muodostaa sanoja. Jos ei kauheasti puhu toisen päälle, kyseessä on vuoroin puhuminen. Helppoa. Kaikki sen osaa. Ehkä juuri siksi maailma onkin niin täynnä puhetta.
On myös toisenlaista vuoropuhelua. Sellaista vaikeampaa. Siinä vaikutetaan vuorotellen. Se on niin paljon harvinaisempaa, että sillä on ihan oma nimikin: vuorovaikutus.
Tuo junassa salakuuntelemani nuoren parin vuoroin puhelu huvitti. Povasin heille mielessäni ruusuista tulevaisuutta – omilla tahoillaan.
Vuorovaikutus, vuoropuhelu, viestintä, vaikuttaminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tärkeämpää kuin terminologia on kuitenkin ymmärrys siitä, että huomiota ei saa vain puhumalla itsestään. Se toinenkin haluaa tulla kuulluksi. Toisen motiivin ymmärtäminen, oman ajattelun kyseenalaistaminen, kysyminen, palautteen antaminen, avun tarjoaminen – alkaisiko se näistä ? Vuoropuhelu.
teoistasanoiksi 