Ystäväni äiti oli baskerinaisia. Baskeri päässä mentiin töihin, huveihin ja harrastuksiin. Baskerin alla tukka oli hyvin ja ajatukset järjestyksessä. Baskeri oli kuin rakas ystävä, johon saattoi luottaa. Kaikissa olosuhteissa. Päivä ilman baskeria oli kuin …no, sellaista päivää ei vaan ollut. Sänkyyn ei sentään baskerin kanssa menty.
Eräänä päivänä baskeri kuitenkin puuttui. Oliko se hävinnyt, unohtunut, varastettu? Sitä tarina ei kerro. Sen sijaan tarina kertoo, että ilmassa oli kaikki draaman ainekset. Hämmennys, epäusko, suuttumus. Taivastelua, kiukuttelua, murjotusta ja mökötystä. Syyttömien syyttelyä. Pattitilanne. Sanalla sanoen Baskerin Ainekset.
Ajan myötä monikaan ei muista oliko baskeri musta vai ruskea tai mistä rakkaus baskeriin alkoi. Tai löytyikö baskeri. Mutta Baskerin Ainekset – sen muistaa kaikki. Myös ne, jotka eivät olleet paikalla.
Nykyaika kannustaa kaikkia avoimuuteen ja aktiiviseen viestintään. Tarinoita ja tarinankertojia siis riittää. Se on hienoa, sillä tarinoiden avulla teot saadaan näkyviksi. Ajan myötä monet tarinat myös haalistuvat. Paitsi ne, jotka herättävät tunteita . Ja toimintaa. Vuosienkin päästä. Kuten Baskerin Ainekset, jonka iskiessä on parasta häipyä paikalta vähin äänin.
Tarinan opetus: älä koskaan hävitä baskeriasi.
teoistasanoiksi 