MOI, MITÄ MULLE KUULUU?

 

Käsi ylös jos haluat olla muiden silmissä kiinnostava! Kukapa ei haluaisi. Kiinnostava ihminen saa ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa –  ainakin jos on uskominen Dale Carnegien legendaarista opasta vuodelta 1936,  jota on myyty maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta. Halu olla kiinnostava lienee inhimillinen perustarve, monelle jopa elinehto.

Miten sitten olla kiinnostava?

Tällä viikolla olen keskustellut aiheesta monenlaisista näkökulmista. Tuttu tyyppi työnhaussa miettii miten olla vieläkin kiinnostavampi työnantajien silmissä. Yritysten neuvottelupöydissä puolestaan on ihmetelty miksei oma erinomainen tuote tai palvelu herätäkään kiinnostusta tai saakaan näkyvyyttä.  Oma lukunsa ovat vielä ne, jotka eivät usko, että heillä ylipäänsä ikinä missään olosuhteissa olisi mitään kiinnostavaa sanottavaa.

Mielenkiintoisuus ei edellytä hämmästyttäviä tekoja. Itse asiassa jokainen ihminen ja yritys voi olla kiinnostava, koska toista samanlaista ei ole. Salaisuus piilee siinä, miten kiinnostuksen herättää.

Tässä omat teesini:

Treenaa kuuntelutaitojasi

”Tylsimys on joku, joka puhuu itsestään, vaikka sinä haluaisit puhua itsestäsi”.

Kolahtiko? Niin inhimillistä. Toisen kuuntelu jää puolitiehen kun itsellä on tärkeämpää sanottavaa. Kun nostaa katseensa omasta navasta ja sulkee välillä suunsa, voikin muuttua hetkessä kiinnostavammaksi. Useimmiten sitä myös oppii jotain aivan uutta. Toisesta kiinnostuminen on aivan yhtä tärkeää kuin olla itse kiinnostava.

Esitä kysymyksiä ja etsi vastauksia

Kiinnostavat ihmiset esittävät kysymyksiä itsensä lisäksi myös toisille. Tätä kutsutaan vuorovaikutukseksi.  Sen seurauksena voi löytyä kiinnostavia vastauksia, joista kumpikin olitte tähän mennessä vain haaveilleet.

Tee vastapuolen elämästä mielenkiintoisempaa

Kuuntelu, kysely ja vastaukset muodostavat yhtälön, jonka avulla  tiedät, miten teet vastapuolen elämästä kiinnostavampaa. Osoitat arvostavasi häntä ja siinä samalla teet itsestäsikin kiinnostavan.

Kysy seuraavalla kerralla: Moi, mitä sulle kuuluu?

Yksinkertaista ja kiinnostavaa? Kerro kun olet kokeillut!

Advertisement

Sitä saa mitä mittaa

Tapasin Suomen mitatuimman miehen. Hän on suomalainen, keski-ikäinen, työtätekevä mies, joka tavoittelee terveyttä ja huippukuntoa erilaisten älylaitteiden avulla. 27 mittauslaitetta, 40 mobiilisovellusta ja 131 mittausanturia raksuttavat ympäri vuorokauden ja mittaavat mm. energiankulutusta, rasvaprosenttia, liikkumista, unta ja tunnetiloja. Mittaaminen on hänelle elämäntapa, osa arkea. Perusterveenä, keski-ikäisenä peruskuntoilijana hämmennyin. Miksi ihmeessä? Voiko moinen itsensä mittaaminen parantaa niin paljon elämänlaatua, että panostus on kaiken vaivan väärtti?

”Haluan tietää missä olen ja mihin olen matkalla”. Perustelu jäi pyörimään mieleeni, koska se on kaikessa inhimillisyydessään asia, jota meistä itse kukin pohtii sekä itsekseen että työssään aika ajoin. Erityisesti näin uuden vuoden alussa, erityisesti näinä epävarmoina aikoina, erityisesti…. Kunnes taas tuudittaudumme vanhoihin rutiineihin. Ja unohdamme, että mikään ei muutu jos mikään ei muutu.

Uusi vuosi tuo uudet tavoitteet. Itsensä mittaaminen on Suomessa kasvava trendi ja saman trendin soisi vahvistuvan kaikessa tekemisessä myös yrityksissä.  Suomen mitatuin mies hämmensi, mutta pisti samalla miettimään muutoksen, tavoitteiden ja tekemisen mittaamista sekä niiden tarjoamaa hyötyä – vaikuttavuutta.

Miten teet mittaamisesta osan arkeasi?

1. Kirkasta tavoitteesi

Tämä lienee selvää kauraa.

Siinä missä Suomen mitatuin mies ehkä haluaa pitää aerobisen kuntonsa hyväkuntoisen 18-vuotiaan tasolle, tulee yrityksen liiketoiminnallisten  ja viestinnällisten tavoitteiden olla yhtä lailla  kristallinkirkkaita. Konkreettisia ja mitattavia.

2. Aseta mittarit

Tämä lienee jo harvinaisempaa kauraa.

Siinä missä Suomen mitatuin mies seuraa nauttimansa proteiinin määrän vaikutusta painonhallintaan, mittaroi yrityksesi viestinnän vaikuttavuutta  asenteiden ja käyttäytymisen muutoksilla. Kysy itseltäsi mitä haluat mitata. Mitä, milloin ja paljonko haluat saavuttaa. Mittaa tuloksia, älä tuotoksia.  Sitä saa mitä tilaa – myös So What -tietoa.

3. Mittaa ja analysoi

Mittaamalla tulet tietoiseksi siitä mitä mittaat. Siinä missä Suomen mitatuin mies selvittää  vireystason ja nukkumaanmenoajan yhteyttä,  yrityksesi voi tulla tietoiseksi asiakkaan toiveista mutu-tuntuman sijaan. Varaudu yllätyksiin.

4. Vie käytäntöön

Jos mikään ei muutu niin mikään ei muutu. Pelkät mittaustulokset ovat pelkkää teoriaa pöytälaatikossa tai bittiavaruudessa. Ryhdy siis tekoihin. Siinä missä Suomen mitatuin mies on ehkä  saavuttanut unelmavävyn statuksen, saatat itse valloittaa muutaman uuden asiakkaan sydämen. Haastavin, mutta palkitsevin osuus!

5. Palaa kohtaan 1.

Ja ole itsellesi armollinen : )

Tämän blogin inspiroijana toimi Suomen mitatuin mies, jonka ajatuksiin voit tutustua http://digiterveys.blogspot.fi/

Viestinnän suhteellisuusteoria

Minä rakastan vain sinua.
Vain minä rakastan sinua.

Kun paino on sanalla vain, mittakaava muuttuu. Välillä ajattelematon sanavalinta synnyttää väärinymmärrystä, tekee tepposet ja kärpäsestä tulee härkänen. Härkäset herättävät yleensä tunteita ja tunteilla on tapana tarttua. Kun yhdistetään suuret tunteet ja suuret massat saattaa roihu levitä kulovalkean tavoin. Tällaisia viestinnän  ilmiöitä syntyy sosiaalisen median aikakaudella nykyään viikoittain – aiheesta ja aiheen vierestä. Jos ei ihan historiankirjoihin niin ainakin sydämiimme ovat syöpyneet erilaiset #gatet viskistä ebolaan.

Mitä sitten? Eikö ole hyvä, että asioista keskustellaan? Eikö avoimuuden aikakaudella ole selkärangatonta vaieta tai pistää pää pensaaseen? Kyllä ja kyllä. Pihvin nimi onkin suhteellisuudentaju.

Väitän, että viestinnän lainalaisuudet ovat muuttuneet. Aiemmin ns. kohu syntyi siitä, että yritys tai yksityinen ihminen toimi väärin, jolloin ulkopuolinen paine pakotti ottamaan kantaa omiin toimintatapoihin. Nykyään kohut syntyvät pitkälti myös väärinymmärryksistä, yksipuolisista näkemyksistä, olemattomista taustatiedoista, hätäpäisestä reagoinnista. Tiedon sijasta kohut syntyvätkin tunteenpurkauksista.

Suhteellisuudentajuni on koetuksella. Mietin mikä helpottaisi sivuuttamaan tarpeettoman kohun saatikka olla heittäytymättä kollektiiviseen kohkaamiseen? Auttaisiko sellainen suhteellisuusteoria, joka kysyisi: onko tämä pelkkää puppua, lievää liioittelua vai ehkäpä vain epätarkkaa tulkintaa? Vai onko tämä asia, jonka puolesta elää ja kuolla? Mittakaava käyttöön!

Baskerin Ainekset

Ystäväni äiti oli baskerinaisia.  Baskeri päässä  mentiin töihin, huveihin ja harrastuksiin. Baskerin alla tukka oli hyvin ja ajatukset järjestyksessä.  Baskeri  oli kuin rakas ystävä, johon saattoi luottaa. Kaikissa olosuhteissa. Päivä ilman baskeria oli kuin …no, sellaista päivää ei vaan ollut. Sänkyyn  ei sentään baskerin kanssa menty.

Eräänä päivänä baskeri  kuitenkin  puuttui. Oliko se hävinnyt, unohtunut, varastettu? Sitä tarina ei kerro. Sen  sijaan tarina kertoo, että ilmassa oli kaikki draaman ainekset.  Hämmennys, epäusko, suuttumus. Taivastelua, kiukuttelua, murjotusta ja mökötystä. Syyttömien syyttelyä. Pattitilanne. Sanalla sanoen Baskerin Ainekset.

Ajan myötä  monikaan ei muista oliko baskeri musta vai ruskea tai mistä rakkaus baskeriin alkoi. Tai löytyikö baskeri.  Mutta  Baskerin Ainekset – sen muistaa kaikki. Myös ne, jotka eivät olleet paikalla.

Nykyaika kannustaa kaikkia avoimuuteen ja aktiiviseen viestintään. Tarinoita ja tarinankertojia siis riittää.  Se on hienoa, sillä tarinoiden avulla teot saadaan näkyviksi. Ajan myötä monet tarinat myös haalistuvat. Paitsi ne, jotka herättävät tunteita . Ja toimintaa. Vuosienkin päästä. Kuten Baskerin Ainekset, jonka iskiessä on parasta häipyä paikalta vähin äänin.

Tarinan opetus: älä koskaan hävitä baskeriasi.

Käsissäni on positiivinen ongelma

Seminaaria pukkaa. Viikkoni twitterissä täyttyi risuaidoista. Tiedonjanoisena ja aikaani seuraavana sukkuloin tapahtumasta toiseen milloin bussissa, milloin lounaskeittoa lusikoiden, välillä vatupassissa sohvalla. Usein myös paikan päällä. Tieto koukuttaa, vuorovaikutus virkistää ja viestijän etuoikeus on jakaa oppimansa. Ajatukset synnyttävät uusia ajatuksia. Täältä pesee! Tieto on valtaa, mutta vaikeneminen ei ole kultaa. Allekirjoitan, vaikka en diginatiivi olekaan.

Koukussa ollaan. Ja rehellisesti sanottuna ähkyssä. Viestiä virtaa. Suljenko siis kännykkäni? Tukahdutanko tiedonjanoni? Vetäydynkö takaisin analogiseen aikaan? No en! Paluuta ei ole.

Digitalisuuden luomat uudet vaikuttamismahdollisuudet ovat mannaa. Meissä kaikissa asuu pieni viestijä ja moni vielä odottaa vapautumistaan. Samalla kun rohkeus ja avoimuus viestijöinä kasvaa, erottautuminen on yhä vaikeampaa. Viestit hukkuvat toistensa alle ja mieleen jää epämääräiset muistijäljet. Ei liene tarkoitus?

Toivotan digiajan uudet vaikuttamismahdollisuudet lämpimästi tervetulleiksi. Samalla kuitenkin pohdin:  Mikä avuksi, ettei meteli syö myös omaa sanomaani?

Käsissäni on positiivinen ongelma. Miten kerron ajatukseni niin, että oma sanomani menee sydämeen asti? Muistutan itseäni, että jotkut asiat pysyvät:

1. Mitä haluan sanoa = kiteytän viestini. Kaltaiselleni innostujalle rönsyily lankeaa luonnostaan, mutta villakoiran ydin on ytimekkyys.

2. Miksi haluan sanoa = lisäänkö tietoa, otanko kantaa, toivonko keskustelua.  Kaltaiseni utelias  ”maailmanparantaja” ilahtuu itse, kun samanmielisten rinnalle syntyy myös  uutta keskustelua.  Muutoskin  alkaa yleensä kyseenalaistamisesta.

3. Kenelle haluan sanoa = kaikkea, kaikille, koko ajan? Ähkyn ainekset!  Tästä jo puhuttiin.

Jos näyttää siltä, että omat oppini eivät enää sydämiä sykäytä, paluu analogiseen maailmaan on edessä. Mutta silloin käsissäni onkin negatiivinen ongelma.